EtusivuEtusivu

17 vuotta sydämellä mukana Delicatessenin arjessa

“Tee ratkaisuja jotka toimivat arjessa.”

Delicatessenin 30-juhlavuoden julkaisusarjassa tutustumme Delicatessenin arkeen ja henkilöstöön sekä tapahtumiin “behind the scenes”.

Millainen on päivä ravintolatoimen johtajan arjessa, kun taustalla on 17 vuotta Delicatessenilla ja ura on taipunut kokista osakkaaksi, jolla on jatkuva kaipuu kentälle? Tervetuloa mukaan Crisun matkaan.

Crister “Crisu” Nyberg aloitti Delicatessenilla kesäkokkina vuonna 2009. Se kesä ei oikeastaan koskaan päättynyt. Tänään Crisu toimii ravintolatoimen johtajana, ravintolapäälliköiden esihenkilönä ja on yksi yrityksen osakkaista. Silti hänen päivänsä eivät ala suljetun toimiston oven takaa, vaan usein siellä missä tapahtuu eli keittiössä, salissa tai yksiköissä. Ihmisten keskellä.

Työpäivä on siellä missä tarvitaan ja missä tiimi on

Delicatessenilla ravintolatoimenjohtajan työpäivä ei ole kaavamainen. Yhtenä hetkenä hän sparraa ravintolapäälliköitä, toisena istuu suunnittelemassa tulevia kokonaisuuksia ja kolmantena hän vetää essun päälle ja siirtyy suorittavaan vuoroon. Kentälle hakeutuminen ei ole sattumaa. Crisu on tehnyt uransa kokkina ja toiminut myös ravintola- ja keittiöpäällikkönä, joten käytännön työ on osa identiteettiä.

Videolla seuraamme Crisun työpäivää ja käytännön hetkiä. Aurinkoinen ja helposti lähestyttävä Crisu on kuin kotonaan arkisessa tekemisessä ja nauttii siitä täysin siemauksin.

Kun johtaja tekee töitä rinnakkain tiimin kanssa, ymmärrys syvenee. “Näkee, miten yksiköt toimivat arjessa, miltä tuotteet näyttävät lautasella ja miten asiakkaat kokevat palvelun. Samalla pysyy tuntuma siihen, mikä toimii ja mitä pitää kehittää. Jos jokin toimintatapa osoittautuu vääräksi, sitä ei jäädä puolustelemaan, vaan muutetaan”, sanoo Crisu. 

Tapahtumien sykkeessä

Vuosien varrella Crisun päivät ovat sisältäneet myös mieleenpainuvia hetkiä. Yksi kesä kului karaten MM-kisojen cateringista vastaten. Tuolloin 600 ihmistä ruokittiin päivittäin. Toinen vahvasti mieleen jäänyt kokonaisuus oli Ladies European Tour -golfturnaus Talissa, jossa viikonlopun aikana alueella vieraili noin 15 000 ihmistä. VIP-tilaisuudet, yleisöruokinta ja valtava logistiikka rakennettiin pienistä olosuhteista kansainväliseksi tapahtumaksi.

Tällaiset projektit eivät synny yksin. Ne syntyvät tiimistä, jossa jokainen tietää roolinsa ja jossa puhalletaan samaan hiileen. Se on Crisun mukaan Delicatessenin suurin vahvuus.

“Johtoryhmä ei istu norsunluutornissa”

Vuonna 2026 Delicatessen täyttää 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi johtoryhmä on sitoutunut tekemään neljästä viiteen täyttä työvuoroa ravintoloissa ja tapahtumissa vuoden aikana. Ei piipahduksia, ei kesken päivän toimistoon palaamista, vaan kokonaisia 7,5 tunnin vuoroja siellä, mihin ravintolapäälliköt heidät sijoittavat.

“Delicatessenilla johtoryhmällä ei ole omaa erillistä pääkallopaikkaa. Työtä tehdään yksiköissä, ihmisten keskellä.”

Se kertoo tavasta johtaa: läsnä, arjessa ja yhdessä.

Ruokarakkaus näkyy kaikessa

Crisulle ruoka on enemmän kuin annos lautasella. Se on ensimmäinen kontakti asiakkaaseen ja jokaisen tilaisuuden ydin. Oli kyseessä pieni kokous tai tuhansien ihmisten tapahtuma, jokainen tilaisuus on ainutlaatuinen. Onnistuminen syntyy yhdessä suunnittelusta, toteutuksesta ja siitä hetkestä, kun asiakas lähtee hymyillen.

Päivän paras hetki voi olla myös yllättävän yksinkertainen. Suorittavan vuoron jälkeen yhteinen ruokahetki tiimin kanssa, yhteiset vitsit, ja hieman aikaa hengähtää ja todeta, että taas tehtiin yhdessä jotain hyvin.

Haluatko nähdä, miltä päivä Crisun matkassa oikeasti näyttää? Katso video ja tutustu tarkemmin Crisun tarinaan. Sen kautta pääset kurkistamaan arkeen, joka rakentuu ihmisistä, ruoasta ja yhdessä tekemisestä.

Kuuntele Crisun ajatuksia Delicatessenilla työskentelystä lisää videolla ja tsekkaa myös somessa @delicatessen1996!

Jokaisen esittelyn lopussa kurkistamme hieman henkilöön työn takana.
Tässä Crisun vastaukset nopeisiin kysymyksiin:

Kuka?
Crister “Crisu” Nyberg
Rooli Delicatessenilla?
Ravintolatoimen johtaja, ravintolapäälliköiden esihenkilö ja osakas
 Ura Delicatessenilla?
Kesästä 2009 eli 17 vuotta.
Miksi Delicatessen?
Monipuolisuus, vapaus kehittää ja huipputiimi ympärillä.
Mikä työssä motivoi eniten?
Ihmisten kanssa tekeminen ja asiakkaan onnistuneet asiakassuhteet, joiden kautta koetaan yhdessä lukuisia onnistuneita tilaisuuksia. 
 Lempiruokasi?
Lounasruoasta Lohirannan lasagne ja catering-puolelta karitsan paahtopaisti.
Kuka työkaverisi viimeksi toi hymyn huulillesi ja miksi?
Nina tänä aamuna, kun oli ensimmäistä päivää meillä töissä ja näin hänet ekana.
Mikä ruoka Delicatessen olisi, jos se olisi ruoka?
Huoliteltu, tyylikäs ja yllätyksellinen Artesaanileipä.
Mottosi työelämässä?
Tee ratkaisuja jotka toimivat arjessa.
Mitä sanoisit heille, jotka suunnittelevat uraa ravintola-alalla?
Tää duuni palkitsee ne jotka jaksavat oppia joka päivä.