Ruokaa rakkaudella jo 25 vuotta!

Ruokarakkaus on ollut Delicatessen toiminnan ydin jo 25 vuoden ajan.  Me Delicatessenlaiset arvostamme hetkiä, jotka syntyvät yhdessä syömisen kautta ja haluamme tarjota näitä hetkiä myös asiakkaillemme. Me uskomme jatkuvaan työhön: itsensä kehittämiseen ja ylittämiseen, toisten arvostamiseen ja kuuntelemiseen. 

delicatessen ruuanlaitto

Delicatessen perustettiin vuonna 1996, kun ensimmäinen lounasravintola avattiin Helsingin Oulunkylässä. Pian ensimmäisen ravintolan avaamisen myötä toimintaa laajennettiin myös catering-palveluihin tuttavan hääjuhlien tarjoilujen myötä. Juhlavieraiden erinomaisen palautteen jälkeen catering-palveluita päätettiin jatkaa lounasravintolatoiminnan ohella – ja toiminta on vuosien varrella ja suosion myötä kasvanut. Nykyään tarjoamme herkullista ruokaa kahdeksassa lounasravintolassa ja cateringia toteutetaan niin omissa juhlapaikoissamme kuin asiakkaiden valitsemissa ulkopuolisissa tiloissa. Delicatessenin makuelämyksistä pääsevät nauttimaan kaikenikäiset: tarjoamme vanhusten ateriapalveluita useammassa toimipaikassa ja nuoret rippikoululaiset pääsevät syömään mahan täyteen Helsingin seurakuntien leirikeskuksissa. 

Vaikka toiminta on laajentunut vuosien saatossa, olemme pitäneet historiamme aikana huolta siitä, että rakkaus ruokaan ja ihmisiin näkyy kaikessa siinä, mitä teemme.  Se on kipinää ja aitoa halua tehdä hyvin ja hyvää, niin lautaselle kuin ihmisille ja ympäristöllekin. 

Meille asiakas on aina tärkein. Joku saattaisi kutsua sitä palveluasenteeksi, mutta meille se on yksinkertaisesti ihmisyyttä. Arvostamme ja kuuntelemme asiakkaitamme ja henkilökuntamme on suurin voimavaramme: osa yrityksemme työntekijöistä on ollut mukana Delicatessenin ensiaskelista lähtien. 

Kommunikaatio on meille sydämen asia, ja meillä sanat ja teot kulkevat aina käsi kädessä. Me haluamme kuunnella: on kunnia-asia toteuttaa juhlista juuri asiakkaidemme näköiset, yksilöllisten toiveiden mukaisesti. Rakkaudella suunnitellut ja valmistetut juhlaherkut voidaan aina räätälöidä myös joustavasti mieltymysten mukaisiksi, ja henkilökuntamme valmistaa ruuat ammattitaidolla ja luotettavasti ammattikeittiössämme. 

Delicatessenin asiakkaiden toiveet ovat aina vaikuttaneet vahvasti siihen, millaisia makuja ravintoloissamme nautitaan, mutta myös siihen millaisia juhlapaikkoja yrityksemme tarjoaa tänä päivänä merkityksellisiä hetkiä varten. Uniikeista juhlatiloistamme löytyy varmasti jokaiselle juhlalle sopiva vaihtoehto ja vuokrattavat tilamme sopivat niin yritys- kuin yksityiskäyttöönkin. Naurua, laulua, iloa, onnenkyyneliä ja monenkirjavia tunteita nähdään ja koetaan tulevaisuudessakin Delicatessenin avarissa juhlatiloissa ja ravintoloissa – myös seuraavat 25 vuotta. Ja vielä sen jälkeen.

”Me haluamme olla se luotettava kumppani, joka tekee hyvää ruokaa isolla sydämellä. Sillä olemme menneet tähän asti ja sillä mennään tulevaisuudessakin”

Sami Manelius, toimitusjohtaja

Kiinnostuitko palveluistamme? Ota yhteyttä ja jätä meille tarjouspyyntö.

Lue myös

Nyt voit juhlia kanssamme myös Nygårdsin juhlatilalla

Nyt voit juhlia kanssamme myös Nygårdsin juhlatilalla

Löydät Delicatessenilta uniikkeja juhla-ja kokoustiloja erilaisiin tarpeisiin ja nyt sinulla on mahdollisuus järjestää kanssamme tapahtumia ja tilaisuuksia myös Nygårdsin upealla ja monikäyttöisellä juhlatilalla Vantaalla.

LUE LISÄÄ

Delicatessenilla uusia kahviloita ja lounasravintoloita

Delicatessenilla uusia kahviloita ja lounasravintoloita

Olemme avanneet kolme uutta toimipaikkaa lounastajien, herkkusuiden ja kahvifanien iloksi.

LUE LISÄÄ

Ruokarakkautta kevään yritysjuhliin

Ruokarakkautta kevään yritysjuhliin

Nyt kippistetään yritysjuhlille! Ylitä työyhteisön ja vieraiden odotukset yritysjuhlilla, joiden herkullinen catering ja upeat puitteet hymyilyttävät vielä vuosien jälkeen.

LUE LISÄÄ

Delicatessen tarjoaa juhliisi uusia, tunnelmallisia ja inspiroivia tiloja

Delicatessen tarjoaa juhliisi uusia, tunnelmallisia ja inspiroivia tiloja

Vietä ikimuistoinen päivä Delicatessenin juhla- ja kokoustiloissa

LUE LISÄÄ